Oletko valokuvaaja ja harkitset tienaavasi harrastuksellasi? Tai oletko freelance-kuvaaja, joka mielellään kasvattaisi asiakaskuntaansa? Ensimmäinen asia, johon tällöin pitää kiinnittää huomionsa on markkinointi. Ihmiset eivät tule kuvaajaa hänen kotoaan hakemaan, vaan kuvaajan pitää löytyä eri sähköisistä medioista ja mahdollisesti perinteisistäkin. Hyvä markkinointi ei kuitenkaan tarkoita pelkästään sitä, että kuvaaja on mahdollista löytää, vaan sitä, että hänet myös löydetään ja ennen kaikkea työllistetään.

Portfolio

Valokuvaajan portfolio on hänen käyntikorttinsa. Ilman minkäänlaisia esimerkkikuvia on vaikeaa todistaa ammattitaitoasi. Tärkeää on poimia juuri ne kuvat, jotka parhaiten kuvastavat ammattitaitoasi ja osoittavat, millaisia kuvia otat parhaiten. Esimerkiksi ensisijaisesti hääkuvia ottavan valokuvaajan portfoliosta tulisi löytyä nimenomaan useita hääkuvia, joissa on käytössä erilaisia tekniikoita ja konsepteja. Tietenkin voit liittää mukaan myös joitakin muita kuvia, jos haluat esitellä samalla monipuolisuuttasi. Jos olet vasta urasi alussa, ei sinulla välttämättä ole paksua nivaskaa muille otettuja kuvia. Siinä tapauksessa sinun on ensin otettava sellaisia kuvia, jollaisia haluaisit työssäsi ottaa. Portfolion tärkeyttä ei voi painottaa liikaa. Vaikka sinulla olisi täydelliset kotisivut ja miljoonan euron markkinointibudjetti, harva asiakas haluaa ostaa sikaa säkissä.

Myyvät kotisivut

Jos haluat vaikuttaa ammattilaiselta, täytyy yleensä kotisivujesikin olla ammattilaisen tekemät. Kotisivut ovat kuin kaupan näyteikkuna. Jos näyteikkunassa lojuu sikin sokin kaikenlaista roinaa, ei se välttämättä houkuttele maksukykyisiä asiakkaita sisälle kauppaan. Samalla tavalla asiakkaat liukenevat tehokkaasti amatöörimäisiin nettisivuihin törmätessään. Harrastelijamaisuus ei viehätä ihmisiä, jotka etsivät ammattikuvaajaa. Jos ihminen haluaa maksaa kuvauksesta, hän haluaa saman tien maksaa sellaiselle, joka vaikuttaa kaikin puolin kykenevältä työhönsä eli rautaiselta ammattilaiselta. Kotisivuilta tuleekin tulla selkeästi ilmi kuvaajan osaaminen portfolioineen. Lisäksi tarkemmat yhteystiedot täytyy olla selkeästi näkyvillä. Helppous ratkaisee usein ostopäätöksen. Jos jotain tärkeää tietoa ei löydy heti, asiakas siirtyy usein seuraavaan vaihtoehtoon. Kuvaajista ei ole Suomessa puutetta.

Kotisivut ovat kuin kaupan näyteikkuna. Jos näyteikkunassa lojuu sikin sokin kaikenlaista roinaa, ei se välttämättä houkuttele maksukykyisiä asiakkaita sisälle kauppaan.

Erikoistuminen ja sen esilletuominen

Kuvaajan kannattaa erottua muista ja saturoituneilla markkinoilla erikoistuminen on siihen yksi keino. Trendejä kannattaa seurata ja olla heti tarjoamassa palvelua, kun aallonharjaa ei olla vielä saavutettu. Esimerkiksi lemmikkien kuvaaminen on yksi tällainen erikoistumisvaihtoehto, joka on kasvamassa yhä voimakkaammaksi trendiksi. Nykyään monet ovat valmiita maksamaan hyvästä lemmikkikuvasta ihan kunnon palkkion. Tänä päivänä lemmikit ovat kuin perheenjäseniä ja lemmikistäkin halutaan kuva, jossa se näyttää mahdollisimman nätiltä ja söpöltä. Tätä kuvaa sitten voidaan jakaa eri sosiaalisen median kanavissa. Jos kokemus on ollut asiakkaalle hyvä, voi lemmikkikuvauskeikka tuoda suuren määrän uusia eläinasiakkaita. Löydä ja kehitä omaa erikoisosaamistasi sekä seuraa aikaasi ja huomaa markkinaraot: fitness, burleski, häät, lapset, eläimet… Mahdollisuuksia on loputtomasti ja uusia putkahtelee koko ajan tarkkojen linssien eteen.

Freelancer valokuvaaja: markkinointi
Kuvausaiheiden rajaaminen selkeyttää antamaasi viestiä asiakkaalle.

Verkostoituminen ja yhteistyö

Verkostoituminen on tärkeä osa omaa markkinointia. Esimerkiksi oman alueen cateringyrityksiin kannattaa olla yhteydessä ja kokeilla saada aikaan jonkinlainen suosittelusopimus. Monet henkilöt, jotka haluavat cateringpalveluja, haluavat myös kuvaajan tapahtumaan, jossa tätä palvelua tarvitaan. Jos cateringyritys suosittelee kuvaajaa, voi asiakas kätevyyden nimissä tehdä valinnan jo siinä paikassa. Kuvaaja taas voi suositella kyseistä cateringia asiakkailleen. Kaikki voittavat.

Omatoimista markkinointia on myös kaikenlainen soittelu ja sähköpostien lähettäminen eri instansseille, jotka voisivat kuvaajaa tarvita. Markkinointi tarkoittaa kaikkea toimintaa, joka edistää tuotteen tai palvelun myyntiä, eli tässä yhteydessä rehtiä itsensä tyrkyttämistä. Aktiivisuus katsotaan yleensä positiiviseksi piirteeksi ja ei-vastauksista ei kannata lannistua. Lopulta tehokas ”itsensä tyrkyttäminen” palkitaan. Sopivia paikkoja, joihin kannattaa olla yhteydessä ovat juuri cateringyritykset, lehtien toimitukset, kiinteistö- ja asunnonvälitysyritykset ja erilaiset tapahtumajärjestäjät.

Jos on alallaan aloittelija, ei kaveripiirin kautta tulleita pikkukeikkoja kannata pitää yhtään vähempiarvoisina työtarjouksina.

Tärkeää freelance-kuvaajalle voi olla myös ihan kaveri- ja tuttavapiirin suositukset. Jos on alallaan aloittelija, ei kaveripiirin kautta tulleita pikkukeikkoja kannata pitää yhtään vähempiarvoisina työtarjouksina. Kokemus tuo varmuutta, ja ennen kaikkea kokemus tuo yleensä lisää työtarjouksia. Pieniäkään markkinointitekoja ei freelance-kuvaajan kannata väheksyä, ja kaverin kautta tullut pikkukeikka on käytännössä tällainen pieni markkinointimahdollisuus. Tapahtumassa, jota kuvaat voi olla runsaasti potentiaalisia asiakkaita, ja hyvin tehty työ voi poikia yllättävän paljon lisää keikkoja.

Sosiaalinen media – missä olla esillä?

Tähän voi vastata lyhyesti: kaikkialla. Mitä useammalla alustalla kuvaaja on esillä, sitä todennäköisemmin hänet löydetään. Twitter, Facebook, LinkedIn ja Instagram – freelance-kuvaajan kannattaa olla esillä aktiivisesti näissä kaikissa ihan markkinointimielessä. Nämä ovat ikään kuin kylttejä, jotka ohjaavat kiinnostuneet henkilöt kotisivuillesi tarkempaa tietoa hakemaan. Näiden sosiaalisen median alustojen tehtävä onkin saada potentiaaliset asiakkaat tarpeeksi kiinnostuneiksi, jotta he päätyvät klikkaamaan linkkiä kotisivullesi. Kotisivujen tehtävä on sitten lyödä kauppa lopullisesti lukkoon.

Twitterissä freelance-kuvaajaa ilahduttaa erityisesti se, että kuvalliset twiitit uudelleentwiitataan yli 90% todennäköisemmin kuin kuvattomat. Tämä antaa kuvaajalle mahdollisuuden näkyvyyden huomattavalle kasvattamiselle. Kuvaajan kannattaa käyttää aihetunnisteita kuvassaan sillä tavoin, että niistä tulee selville, että kuvaaja myy kuvauspalvelua ja siten, että myös kuvauspalvelun paikkakunta tulee hyvin ilmi.

Jotta Twitter-markkinointi olisi ollenkaan tehokasta, kannattaa kuvaajan etsiä listojen avulla kuvauksesta kiinnostuneita henkilöitä. Etsi ensin esimerkiksi #valokuvaus -sanalla twiittien joukosta valokuvauksesta keskustelevia ihmisiä ja organisaatioita. Sen jälkeen voit mennä henkilön profiiliin ja ottaa selville, onko hänet listattu. Jos hänet on lisätty vaikkapa valokuvausaiheiselle listalle, voit sen jälkeen avata koko listan ja näet kaikki muutkin listan henkilöt ja organisaatiot. Voit sitten klikata vaikka kaikkien kohdalla ”seuraa”. Seuraaminen on hyvä tapa saada itsekin seuraajia ja siten saada oma nimensä laajempaan levitykseen.

Valokuvaajan portfolio
Kaikki markkinointi lähtee vahvasta portfoliosta.

Freelance-kuvaajalla ei välttämättä ole varaa, tai mahdollisuutta panostaa varallisuuttaan, maksettuun Facebook-mainontaan, mutta Facebookissa voi toki mainostaa palveluita ihan omin viestein. Tärkeää tässä toiminnassa on se, että potentiaaliset asiakkaat kuljetetaan kohti ostosta, eikä vain suoraan tyrkytetä kuvauspalvelua. Askeleet voivat olla esimerkiksi seuraavat: Ensimmäisessä viestissä kerrot palvelustasi ja siitä, miksi hänen pitäisi olla kiinnostunut. Sitten kerrot miksi hänen pitäisi valita juuri sinut, eikä jotain toista kuvaajaa. Sen jälkeen voit kertoa tyytyväisten asiakkaiden kokemuksista. Lopulta vielä linkität omalle kotisivullesi, mistä löytyy tarkempi informaatio portfolioineen ja yhteystietoineen. Myös erilaiset häihin ja muihin tapahtumiin liittyvät ryhmät ovat hyviä tapoja tuoda omia palvelujaan esille. Varo kuitenkin mainostamasta liikaa, sillä Facebook-ryhmät ovat yleensä melko täynnä omia palvelujaan tyrkyttäviä henkilöitä, jotka pidemmän päälle alkavat ärsyttää aktiivisia keskustelijoita. Parempi tapa onkin ilmoittaa saatavuudestaan silloin, kun joku nimenomaan kysyy valokuvauspalveluita.

Varo kuitenkin mainostamasta liikaa, sillä Facebook-ryhmät ovat yleensä melko täynnä omia palvelujaan tyrkyttäviä henkilöitä, jotka pidemmän päälle alkavat ärsyttää aktiivisia keskustelijoita.

Instagramissa kuvaajan on luontevaa olla esillä, sillä onhan kyseessä kuvien kautta elävä alusta. Instagramissa on tärkeä tietää, mikä kohderyhmäsi on ja eläytyä heidän elämäntyyliinsä. Jos haluat kuvata lemmikkieläimiä, mutta profiilissasi on vain kuvia sinusta matkustelemassa, ei se tavoita haluamiasi asiakkaita. Selvitä, keitä asiakkaasi ovat ja laita esille sellaisia kuvia, joita he haluavat sinun ottavan. Ole läsnä sellaisissa tilanteissa, joissa asiakkaasikin ovat. Olet oman brändisi kasvot ja sinun tulee liittää ne kasvot paikkaan, josta asiakkaasi ne näkevät. Tämä vaatii tutkimusta siitä, keitä asiakkaasi todellisuudessa ovat ja mistä asioista he ovat kiinnostuneet.

Perinteiset mediat

Näitä ei moderninkaan kuvaajan kannata väheksyä, sillä suuri osa potentiaalisesta asiakaskunnasta on parhaiten tavoitettavissa juuri television tai sanomalehden äärestä. Jos freelance-kuvaajalla on minkäänlaista markkinointibudjettia, voi mainos paikallislehdessä olla se markkinointitapa, joka kääntää toiminnan harrastelijan puuhastelusta oikeaksi työksi. Lehtimainonta kannattaa erityisesti, jos kuvaaja on erikoistunut niin sanottuihin perinteisiin tilaisuuksiin, kuten esimerkiksi häiden ja hautajaisten kuvaamiseen. Muissakin tapauksissa näkyvyys paikallisessa lehdessä usein kannattaa, koska henkilöt, jotka sanomalehtiä nykyään vielä lukevat, ovat yleensä maksukykyisiä ja täten potentiaalisia asiakkaita.

Ilmoitustaulut ja ihan seinille kiinnitettävät mainokset ovat paikallisesti mainio tapa haalia asiakkaita. Huolellisesti tehty juliste asiaan kuuluvalla paikalla voi lisätä liikennettä kotisivullasi huomattavasti. Joku sivuillesi ohjatuista tarttuu lopulta syöttiin ja kuvauskeikka muuttuu rahaksi.

Freelancerin asenne – parasta markkinointia

Freelancerin ei kannata olla tuppisuu. Menestyvä freelancer omaa yleensä ammattitaitonsa lisäksi aktiivisen, sosiaalisen ja rohkean luonteen. Hän on oman itsensä paras markkinoija ja hän tajuaa, että mahdollisuus uusiin keikkoihin voi avautua hyvin erilaisista tilanteista. Ammattitaitoisia kuvaajia on paljon, mutta vain osa heistä menestyy. Freelancerina toimiminen ei sovi kaikille, mutta markkinointitietoiselle ja oman ammattitaitonsa tuntevalle se voi olla ainoa oikea tapa harjoittaa työtään. Lopultakin freelancerin asenne ratkaisee – ja se markkinointi!

Lue lisää vinkkejä uuden yrityksen markkinointiin täältä!

Edellinen artikkeliTyöntekijän irtisanominen koeajalla
Seuraava artikkeliKokemuksia: E-tunnus

1 KOMMENTTI

Vastaa käyttäjälle Jonne Peruuta vastaus

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän
Captcha verification failed!
Captcha-käyttäjän tulos epäonnistui. ota meihin yhteyttä!